torstai 27. helmikuuta 2014

Epäonnistuneet leimat

Edellisessä postauksessa kerroin esitteleväni Technic Orchid Mist lakan ja siitä on nyt pieni esittely tämän postauksen lopussa. Ensin kerron uusista kynsistäni, jotka tein eilen illalla.

Mielessäni ei ollut kun tuo uusi kynsilakka ja leimaaminen, joiden pohjalta sitten lähdin uutta lakkausta tekemään. Minua harmittaa näissä kynsissä kyllä tosi paljon, kun leimaukset epäonnistuivat ihan täysin. Tätä ennen olen leimannut vain pari kertaa eikä se näytä oikein vieläkään sujuvan. Joistakin leimojen kohdista puuttuu kuviota jonkun verran ja muutenkin niistä tuli suttuisen näköiset. Se on nyt kyllä ruettava harjoittelemaan tätä juttua ihan tosissaan, että edes joku päivä voisi olla tyytyväinen omiin leimauksiinsa. :) Muutenhan näistä kynsistä tuli ihan kivat ja etenkin noista väreistä tykkään paljon. Tuo Flormarin violetti on luonnossa tummemman sävyinen ja paljon näyttävämmän näköinen, kuin mitä se noissa kuvissa on.

Peukalossa, etusormessa ja pikkusormessa on pohjalla Flormar / kone helsinki U26, jonka päälle lisäsin vinosti yläkulmaan asti Flormar / kone helsinki GL08 glitteriä. Keskisormessa ja nimettömässä on Technic Orchid Mist sekä valkoiset leimat + yhdet strassit keskimmäisten kukkien keskellä.




Technic Orchid Mist

Pullossa tämä lakka on väriltään tumman violetti, mutta kynsillä se onkin paljon vaaleampaa. Myös eri valossa tämän lakan väri näyttää erilaiselle esim. himmeässä väri on rusehtava. Lakka sisältää myös vähän shimmeriä. Lakka on koostumukseltaan hyvin levittyvää, mutta sen sivellin oli kyllä huonossa kunnossa ( taisi sattua minulle virheellinen yksilö ). Kynsillä on lakkaa 2 kerrosta, joka peitti hyvin. Kun avasin tämän lakka pullon niin se haisi kyllä aivan järkyttävälle. =D Yksikään lakka minkä omistan tällä hetkellä niin ei ole haissut niin pahalle, kuin mitä tämä haisi. Hyi..

tiistai 25. helmikuuta 2014

Violettia tekstuuria

Ostin pari päivää sitten kaupasta kolme uutta kynsilakkaa. Yksi näistä lakoista on Technic Orchid mist, jonka esittelen myöhemmin. Loput kaksi lakkaa on uusia tekstuurilakkoja Rimmeliltä. Tosi ihanan värisiä ja nättejä lakkoja, joissa on shimmeriä. Tämän tekstuuri sarjan nimi on Sweetie Crush ja siihen kuuluu yhteensä 5 lakkaa, joista itselleni ostin vain kaksi eli 009 Candyfloss Cutie ( esittelen myöhemmin ) ja 011 Violet Swizzle.

Kynsillä on pohjalla China Glaze 1215 That's shore brigh, joka on mattalakka. Tämän päälle lisäsin päällyslakan, koska halusin sille kiiltävän pinnan. Teippejä apuna käyttäen lakkasin kynsien ylä ja ala kulmat Rimmel 011 Violet Swizzle tekstuurilla.




Rimmel 011 Violet Swizzle

Sävyltään kaunis violetti ja hieman vaaleanpunaiseen taittuva tekstuurilakka. Sisältää shimmeriä. Lakka on melko löysää tavaraa, mutta ainakin se levittyy hyvin kynnelle. Kynsillä on lakkaa kaksi kerrosta, joka riitti saamaan hyvän tekstuuri pinnan. Pinnasta tuli melko hieno karkeinen eli ei läheskään niin karkea pintainen kuin esim. China Glaze 1282 Bump in the night.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Paljetti ranskis

Tässä nopea postaus uusista kynsistä eli ranskalainen manikyyri, jossa on koristeena paljetteja. Kuvissa tuo lakkaus näyttää siniselle/turkoosille, mutta se on luonnossa oikeasti enemmän vihreän sävyinen.

Kynsien kärjissä on pohjalakkana sini/vihreä Color Club 992 Abyss. Tämän päälle lisäsin vaalean vihreää Rimmel 150 Cutie Colada shimmeri lakkaa ja rajauksiin kiinnitin pyöreitä paljetteja.



keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Sulka kynnet

Sain inspiraation uuteen lakkaukseen yhdestä kynsi tutoriaalista, jonka löysin Pinterestin kautta. Tutoriaaliin pääset tästä: Peacock On Nails. Tässä tutoriaalissa tehdään riikinkukon sulka, jonka mukaan tein myös nämä omat sulkani.

Pohjalla käytin Seppälän Nails ruskeaa lakkaa sekä Maybelline 02 Sweet Candy violettia lakkaa. Sulat tein mustalla Kiss nail art- paint koristelulakalla, joiden päälle lisäsin vielä tämän saman merkin glitteristä hopeaa. Tätä samaa glitteriä käytin sulattomissa kynsissä, joihin vedin pystysuoraan viivoja. Sulkien päihin lisäsin aavistuksen verran Maybelline 6 Bubblicious pinkkiä lakkaa



tiistai 18. helmikuuta 2014

Pinterestissä

Olen jo jonkun aikaa miettinyt, että liittyisin joko Instagramiin tai Pinterestiin ja nyt sitten päädyin valitsemaan tuon Pinterestin. Olen tässä kyseisessä paikassa viettänyt paljonkin aikaa kuvia selaillessa ja minun mielestäni se on ihan hyvä paikka. Sieltä saa myös hyvin ideoita ja inspiraatiota esim. uusien kynsien tekoon. :) Suosittelen!

Tästä sivulleni Pinterestiin: Goodly Nails. Tervetuloa seuraamaan minua sinne! :)

Uusia kynsiä minulla ei ole vielä tänään esiteltävänä, mutta aion tehdä uudet tänä iltana niin saan huomenna sitten tehdä niistä postauksen!

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Harmaat kynnet

Tässä minun ensimmäiset harmaat kynnet, jotka tein tänä aamuna. Lakka on ainut harmaa, jonka omistan ja senkin olen ostanut jo aikaa sitten, mutta nyt vasta sain aikaiseksi käyttää sitä. Kynnet hieman epäonnistuivat, kun päällyslakka levitti joistakin kohti lakkauksia. Luulin, että lakkaus olisi jo kuivunut, mutta ei se nähtävästi ollutkaan. Harmi, kun lakkaukset levisi, koska muuten kynsistä tuli ihan kivat. Tuo harmaa lakkakin on ihan hyvä kynsillä vaikka se onkin aika tumma luonnossa, kuin mitä noissa kuvissa. Täytyy ostaa tuolle lakalle kaveriksi hieman vaaleamman sävyinen harmaa ja kokeilla sitä. :) Pitäisin ehkä vaaleammasta enemmän.

Kynsillä on siis pohjalla harmaa Mavalan 66 Liverpool. Pinkit viivat tein erillisellä koristelu siveltimellä käyttäen Maybelline 6 Bubblicious lakkaa. Mustissa viivoissa käytin Kiss nail art- paint koristelulakkaa. Lopuksi lisäsin vielä koristeeksi valkoisella kukalla ja hopeisilla pisteillä olevat kynsitarrat.