tiistai 23. syyskuuta 2014

Ensimmäiset leimadecalit

Nyt on taas hyvä päivä, kun jaksoin tulla tänne kirjottelemaan. Alotankin tämän postauksen kertomalla teille ensimmäisenä hieman uutisia ja selvennystä tähän mun hiljaiseen bloggailuun. Enköhän tämän ihanan asian voi jo täällä blogin puolellakin kertoa ja se on yksi aika iso syy siihen minkä takia mulla on kynsimasista. Oon siis RASKAANA ja tämä pikkuinen tulokas on meille jo toinen lapsi! :) <3 Sen takia mä oon ollu viime aikoina tosi väsynyt ja kärsin jonkun verran pahoinvoinnista pitkin päivää. Varmaan siis ymmärrätte, että ei oikein oo innostusta tällä hetkellä lakkailla kynsiä, kun ei oikein millään jaksa. Kaikki harrastukseni on jäänyt tauolle, mutta toivottavasti tämä olotila alkaa jossain vaiheessa helpottamaan niin voi taas alkaa tekemään niitä asioita mistä tykkään.

Sittenpä kynsiin. Löysin vielä koneelta yhdet lakkaukset, jotka on jäänyt julkaisematta. Kun tein nämä kynnet kokeilin silloin ensimmäistä kertaa tehdä leimadecaleja ja sain ne joten kuten onnistumaan. Ootte varmaan huomanneet ettei täällä mun blogissa näe koskaan leimauksia, joten päätin kokeilla leimadecalien tekoa jos ne olisi helpompi tehdä, kuin tavalliset leimaukset kynsille jota en oikein osaa tehdä. :( Oon monesti harjotellu, mutta ei se vaan onnistu. Ehkäpä joskus saan ne onnistumaan niin voin julkaista leimauskynsiä tänne.
Keskisormen ja peukalon kynsillä on kaksi kerrosta mustaa China Glaze Liquid Leather lakkaa ja muissa kynsissä on pohjalla kaksi kerrosta valkoista China Glaze Snow lakkaa. Decalit tein leivinpaperin päälle ja käytin niissä mustaa Konad leimauslakkaa, pinkkiä Maybelline Bubblicious lakkaa ja vihreää Maybelline Green With Envyä. Decalit kiinnitin pinsettien avulla kirkkaalla lakalla valkoisten kynsien päälle.




NÄITÄ KÄYTIN:

  • Maybelline Bubblicious
  • Maybelline Green With Envy
  • China Glaze Liquid Leather
  • China Glaze Snow
  • Konad musta leimauslakka ( puuttuu kuvasta )
  • Leimauslaatta S7
  • Sivellin
  • Pinsetit 
  • Leivinpaperia


21 kommenttia:

  1. Onnea kovasti !! <3 ja hienot kynnet :)

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea koko perheelle! <3

    VastaaPoista
  3. Aww, ihania vauvauutisia ♥ Paljon onnea!

    Mä en oo vielä koskaan kokeillut leimadecaleita, mutta piakkoin mulle pitäis saapua muutaman MoYoun laatta, niin ehkä voisin innostua kokeilemaan tätä koristelutapaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! :) Kannattaa kokeilla. Se on kiva tekniikka.

      Poista
  4. Voi miten ihanaa! Onnea! ♡♡

    Ja aivan ihanat on kynnetkin! :)

    VastaaPoista
  5. Onnea hurjan paljon! <3
    Ihanan väriset nuo leimadecalit. Ite ostin just nuo kaks Maybellinen lakkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän kovasti! :) Itekin tykkään noista väreistä ja nuo kaksi lakkaa onkin ollu aika hyvällä kulutuksella.

      Poista
  6. Paljon onnea <3 Mahtavaa! :) Meinaatko ruveta kirjoittamaan odotus -blogia?

    Kynnet on todella kivat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, kiitos! :)) En taida rueta. Taidan pysyä vaan tässä kynsi- ja korubloggailussa näillä näkymin, mut eihän sitä tiedä jos mieli muuttuukin. :)

      Poista
  7. Valtavan paljon onnea koko perheelle ♡
    Hyvin on onnistuneet leimadecalsit :)

    VastaaPoista
  8. oii, onnea pikkuisen johdosta <3 ja nätit kynnet !

    VastaaPoista