perjantai 9. toukokuuta 2014

Vesimarmorointi

Olen tehnyt vesimarmorointia vain yhden ainoan kerran ja siitä on jo melko pitkä aika. Sen takia halusin nyt kokeilla tuota tekniikkaa uudestaan ja katsoa miten se tällä kertaa minulta onnistuu. No vähän paremminhan se nyt luonnistui, kuin viimeksi vaan kyllähän se vielä harjoittelua vaatii.

Tein näistä kynsistä hyvin yksinkertaiset, joten käytin vaan pelkkiä kynsilakkoja enkä laittanut lisäksi mitään koristeita. Pikkusormessa ja peukalossa on kaksi kerrosta Mavalan valkoista kynsilakkaa, jota laitoin myös keskisormen ja nimettömän kynsien pohjalle. Etusormessa on kolme kerrosta Flormar / kone helsingin violettia lakkaa, jota käytin myös vesimarmoroinnissa. Toisena lakkana käytin siinä Flormarin vaaleaa shimmerlakkaa.




Väreiltään näistä kynsistä tuli oikein kivat ja tuo marmorointi kuviokin onnistui ihan hyvin. Harmi vaan, kun jonkun verran tuli kuplia ja joku ihmeen reikäkin näkyy tuolla olevan. :D Heh. Niin ja nuo kuviot on kyllä vähän eri näköisiä, mutta ei kai se mitään haittaa. Ihan tyytyväinen minä kuitenkin olen tuohon lopputulokseen ja sainpahan tästä lisää harjoitusta vaikka marmoroinkin tällä kertaa vaan neljä kynttä.





Kynsillä

- Flormar / kone helsinki WL04
- Flormar KU01
- Mavala 49 White
- Alus- ja päällyslakka

4 kommenttia: