maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kukkia ja liukuväriä

Nämä kynnet on tehty jo jonkun aikaa sitten ja sen huomaakin kynsien pituudesta, koska tässä kynnet ovat vielä pitemmät eikä sellaiset nysät mitä ne tällä hetkellä ovat. =D

Kun aloin ideoimaan näitä kynsiä niin jostain tuli vaan mieleeni, etten ole liukuvärjäystä tehnyt pitkään, pitkään aikaan. En edes muista milloin viimeksi, joten päätinpä korjata tuon asian ja tein sen liukuvärjäyksen kynsille. Vaikka en ollut sitä tekniikkaa harjoittanut pitkilleen niin sen tekeminen onnistui kyllä hyvin. :)

Kynsien pohjalla on Flormar KU01 ja tämän päälle töpöttelin meikkisienellä liukuvärjäyksen kynsien kärjistä ylöspäin Flormar KU10 lakalla. Tämän jälkeen maalasin one stroke- tekniikalla kukkia valkoisella ja pinkillä akryylimaalilla. Sitten lisäsin kukkien keskustaan hieman hopeaa väriä ja sen päällä tein mustia pisteitä dotting toolilla. Tein myös vielä valkoisia pisteitä kukkien ulkopuolelle. Lopuksi päällyslakka ja valmista tuli! :)



Harvoin tulee käytettyä kynsien kuvaamisessa mitään muuta, kun vaan sitä perus lakkapulloa millä on juuri kyntensä lakannut. Niinpä tällä kertaa otin vähän rekvisiittaa mukaan ja käytin kuvauksessa lakkapullon lisäksi kahta eri väristä helminauhaa.

Mitä mieltä olette tästä rekvisiitta kuvasta? :) Olisiko kiva nähdä myös tällaisia välillä?




Näitä käytin

- Musta, pinkki, hopea ja valkoinen akryylimaali
- 2 erilaista sivellintä
- Dotting tool
- Flormar KU10
- Flormar KU01
+ tietenkin alus- ja päällyslakka

3 kommenttia: